Outi ja Chrisse etsiskelivät viimeisimmissä blogauksissaan uusyrittäjyyttä ja uusajattelua. Ryhdyinkin pohtimaan, mistä näitä uusia ideoita ja mahdollisuuksia pitäisi oikein hakea. Onhan varsin selvää, että suurten ja vakiintuneiden yritysten on todella vaikea uudistua, mikäli uudet ideat eivät tarpeeksi hyvin istu nykyliiketoimintaan.
Olen hahmotellut itselleni tulevaisuuden biotaloutta alla olevalla kuvalla, joka kertoo varsin hyvin, missä teollisuus tänä päivänä jo toimii ja etsii uudistumisen mahdollisuuksia. Kaikkia uusia mahdollisuuksia en tässä yritä listata, mutta tuon esille keskeisimmät.
Metsäteollisuuden ja energiateollisuuden välimaastossa käy kova kuhina bioenergian ja biopolttoaineiden saralla. Lupaavia kehitysmahdollisuuksia ja -polkuja onkin jo löytynyt. Biopolttoaineiden kohdalla mielenkiintoisin havainto on, että ne liittyvät vahvasti hyvinvointiin. Pyrimmehän turvaamaan ympäristöämme ottamalla enenevässä määrin biopolttoaineita käyttöön.
Metsäteollisuuden ja kemianteollisuuden välimaastosta löytyvät sekä biokemikaalit että biomateriaalit, joilla pyrimme korvaamaan fossiilisesta raaka-aineesta tehtyjä vastaavia materiaaleja. Aidot, biopohjaiset ratkaisut ovat vielä etsinnässä ja kehitystyön alla. Tälläkin tontilla isot yhtiöt ovat kilpasilla, ja odotettavissa on läpimurtoja erityisesti uusien materiaalien myötä.
Metsäteollisuuden ja hyvinvointiteollisuuden välimaastosta taas löytyvät hygienia- ja terveystuotteet. Tämä osa-alue on metsäteollisuudelle vaikein, sillä tuotteet eivät solahda täysin luontevasti nykyliiketoimintaan. Lisäksi markkinat, etenkin kuluttajapuolella, ovat vieraat. Tarvitaan myös uudenlaista osaamista, ja vaatimukset, varsinkin terveystuotteille, ovat merkittävästi haasteellisemmat.
Alla olevassa kuvassa on keskellä tyhjiö. Vielä ei ihan tiedetä, mitkä asiat, aiheet, kyvyt, teknologiat tai tuotteet yhdistävät tavalla tai toisella kaikki toimialat ja osuvat keskustaan, napakymppiin. Jätänkin lukijalle mahdollisuuden pohtia napakymppiä ja ehdottaa tyhjiöön täytettä.
